lauantai 15. tammikuuta 2011

Mukavaa lauantai-iltaa. Olipa taas ihana herätä aamulla, kun ei tarvinnut lähteä mihinkään. Tosin päivemmällä kävimme kaupungilla. Renjalle ostimme viikko takaperin uuden raitapuseron. Pusero oli koulussa toista kertaa päällä ja se repesi selästä. Hintakin oli melkein kolmekymppiä. Pitkään Tokmannilla katselivat ja arvioivat puseroa ja lopulta hyvittivät summan ostoksista. Kyllä puseron pitää kestää enemmän kuin kaksi kertaa päällä.

Kun tulimme ostoksilta, niin Renja ja Pertti katselivat tietokoneelta viime yön mäkihypyt ja minä otin kunnon päiväunet.

Ostin sukkalangat Renjalle ja siinäpä neulon :-)


Toissapäivänä sain valmiiksi seiskaveikan raitasukat ja raidatkin tulivat ihan kohdalleen kummassakin sukassa.


Huomenna ajattelin tehdä kirjanmerkkejä. Sain kierrätetäänblogista askartelujuttuja ja mukana oli sellaisia liuskoja kartongeista, että voin tehdä näitä kirjanmerkkejä ja pakettikortteja.

Oikein suloista viikonvaihdetta ystävilleni.

Ei kommentteja: