maanantai 30. maaliskuuta 2009

Moikka!

Tämä päivä on ollut väsymyksen päivä. Tosin nousin jo ylös puoli kuudelta. Yhdentoista aikaan rupesin sohvalle pitkäkseen ja nukahdinpa tietysti. Onneksi heräsin klo 12.20 ja ehdin kuin ehdinkin puoli yhdeksi hierontaan. Taidanpa olla tosi unikeko. Sitä se kellojen siirtäminen teettää. Soitin aamulla vastaanotolle ja lääkäri soittaa minulle torstaina. Saan jatkohoito-ohjeet. Minkähän takia tuo verensokeri on alakantissa? No, verenpaine alkaa olla aisoissa. Kiitos lääkityksen. Keskiviikkona pitäisi jo kammeta työmaalle :) Vähän kyllä jännittää, että saattaa olla kiireinen päivä ja minull ei pitäisi olla kiirettä. Minun perussairaus ei siedä stressiä eikä myöskään verenpaine eikä verensokeri. Nyt mulla olis kolme hyvää syytä jäädä eläkkeelle :) Voi, kun minä saisin vaihtaa töitä, vaikka palveluasumiseen. Voisin pitää vanhuksille viriketunteja. Mulla olis sellainen haave nyt. Toivoisin, että kaupunki lopettaisi Vaahterapihan sihteerin tehtävät. Näin voisin ehdottaa pomolle tuota toista asiaa.


Mennäänpä vähän iloisempiin asioihin. Sain Palagalta vaihdossa näin ihanat jääkaappimangeetit ja runokortin. Suuret kiitokset ihanalle ystävälle.



Kortin teksti sopii kuin nakutettu tämän päivän mietteisiini:

Menestyksen tikkaat

Ihmistä on mahdoton työntää

ylös tikkaita ellei hän itse

ollenkaan halua kiivetä. Kun

tähyilet ylöspäin etkä jää

istumaan sille askelmalle, jolla

nyt satut olemaan, maailma

tietää sinun olevan valmis

kiipeämään.

Ota tänään yhteyttä ystävään,

joka tarvitsee pientä tönäisyä.

Näytä hänelle, että kiipeäminen

on paljon helpompaa kun itsekin

vähän yrittää.

Niin aamulla minun uusi Soy esittäytyi :) Ei siis paljastunut itseään, vaan kommentoi blogiini. Toivonpa että tämä Soy aika olisi piristävää, pitkän talven jälkeen. Terveisiä vain sinulle salainen ystäväni.

4 kommenttia:

Palaga kirjoitti...

Kiitos ihanista lehmistä ja kortista, ystäväni!

Anonyymi kirjoitti...

Mikä ihana kappale alkaa soida kun tulee blogiisi?

tanja kirjoitti...

Blogissani olisi decoja tarjolla... =)

Liisa kirjoitti...

Mukavaa päivää sinulle! Minulla on tänään vapaa, eli lue palkaton päivä, ja menen hammaslääkäriin.